Youth centre manager

Lähijohtaja lastensuojelun sijaishuollon yksikköön

Perhekuntoutuskeskus Lauste
Finland, 20750
Full-time
Direct hire

Me Lausteella tiedämme, että työntekijämme ovat avain asiakkaidemme lapsien ja perheiden hyvinvointiin. Teemme yhdessä töitä paremman tulevaisuuden eteen. Siihen tarvitaan tiedon ja taidon lisäksi tahtoa auttaa. Tule mukaan tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kanssamme! Haemme joukkoomme lähijohtajaa vakituiseen työsuhteeseen Turussa sijaitsevaan perustason yksikköömme. Työ alkaa 20.10.2025 tai sopimuksen mukaan. Yksikön lähijohtaja vastaa yksikön toiminnasta, toimintaympäristöstä, osaamisen kehittämisestä ja henkilöstöresurssista ml. työvuorosuunnittelun. Lähijohtajan vastuulla on lisäksi asiakasprosessi ja hän ohjaa tavoitteiden mukaista arviointi-, kasvatus- ja kuntoutustyötä. Yksikön lähijohtaja vastaa myös laadunhallinnasta, sekä osallistuu toiminnan kehittämiseen ja ohjaamiseen yhteistyössä organisaation muiden lähijohtajien ja johdon kanssa. Kotila on lastensuojelun sijaishuollon seitsemän paikkainen perustason yksikkö. Turussa sijaitseva yksikkö tarjoaa kodinomaiset puitteet ja tukevan kuntoutusympäristön sijaishuollon tarpeessa olevalle lapselle. Hoidon teraputtisen viitekehyksen perusta muodostuu kognitiivisen- ja dialektisen käyttäytymisterapian pohjalle. Työskentelyotteessa painottuvat dialogisuus ja perhekeskeisyys, sekä yhteistyö kuntoutuksen asinatuntijoidemme ja oman koulumme kanssa. Tehtävän palkka määräytyy työkokemuksen mukaan ja se on 3613,24 - 4132,60 € (G30, Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus). Edellytämme tehtävään valittavalta sovelutuvaa korkeakoulututkintoa, käytännössä osoitettua johtamiskokemusta ja paloa johtamistyöhön. Mikäli sinulla on lastensuojelun sijaishuollon työkokemusta vähintään kolme vuotta, sekä aitoa halua ja motivaatiota työskennellä nuorten ja heidän perheidensä parhaaksi, hae meille töihin! Olemme kehittäneet palveluitamme merkittävästi 2000-luvun aikana ja työnantajana meillä on yli sadan vuoden lastensuojelutyön kokemus. Olemme yksityinen, voittoa tavoittelematon, valtakunnallinen lastensuojelupalveluiden tuottaja. Palveluihimme kuuluvat monipuoliset kotiin vietävät ja laitosmuotoiset lastensuojelun avopalvelut, sijaishuolto, jälkihuolto ja perusopetuspalvelut. Jos tulet valituksi, sinun on esitettävä rikosrekisterilain 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote. Lisätietoja tehtävästä antaa palvelujohtaja Jukka Sirtamo p. 040-940 2413, Odotamme hakijalta seuraavia asioita: - Soveltuvaa korkeakoulututkintoa - Johtamisosaamista - Tavoitteellista työskentelyotetta - Kehittämisosaamista - Yhteistyö- ja organisointikykyä Lisäksi eduksesi on: - Raportointitaitoja - Talousnäkemystä - Ymmärrys perheiden kanssa työskentelystä - Hyvät vuorovaikutustaidot - Ennakkoluulottomuus toimia lasten ja perheiden parhaaksi - Verkostotyötaidot Tarjoamme - monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen - säännöllisen työnohjauksen - kilpailukykyisen palkkauksen - sitoutumispalkkiot 2v. työsuhteen jälkeen - laajan työterveyshuollon ja terveysturvavakuutuksen - työsuhdepyöräedun - Epassi hyvinvointiedun Tarjoamme Sinulle merkityksellisen työn lastensuojelun edelläkävijäorganisaatiossa. Meillä Lausteella voit kehittyä lastensuojelun huippuosaajaksi, sillä palveluvalikkomme on laaja, koulutusmahdollisuudet ovat monipuolisia ja halu uudistaa toimialaa kulkee arjessamme mukana. Meillä on laajasti erilaisia vaihtoehtoja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen, kuten hyvinvointietu sekä mahdollisuus osallistua erityiseen liikuntahaasteeseen. Perhekuntoutuskeskus Lauste Perhekuntoutuskeskus Lauste Olemme yksityinen, voittoa tavoittelematon lastensuojelupalveluiden asiantuntija yli 100 vuoden kokemuksella. Erityisosaamiseemme kuuluvat erilaiset yksilölliset sijaishuollon palvelut ja erityinen huolenpito sekä koulupalvelut, laitosperhekuntoutus ja avopalvelut. Meillä työskentelee noin 200 lastensuojelun, erityisopetuksen ja perhekuntoutuksen ammattilaista, jotka päivittävät jatkuvasti osaamistaan ja hyödyntävät työssään alan uusia innovaatioita. Me Lausteella tiedämme, että työntekijämme ovat avain asiakkaidemme lapsien ja perheiden hyvinvointiin. Teemme yhdessä töitä paremman tulevaisuuden eteen. Tutustu paremmin meihin: www.lauste.fi Perhekuntoutuskeskus Lauste on Eezy Flown tutkimuksen mukaan yksi Suomen Innostavimmista työpaikoista. Lue lisää Lausteen henkilöstökokemuksesta [täältä](https://lauste.fi/uutiset/perhekuntoutuskeskus-lauste-suomen-innostavimpien-tyopaikkojen-joukkoon/). Puhelin: 040-9402413 Sähköposti: Sijainti: Mustionkatu 23

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 20750
Location region: Southwest Finland
Country: Finland
Company
Employer name: Perhekuntoutuskeskus Lauste
City: 20750 ,
Country: Finland