Henkilökohtainen avustaja, Varkaus

Yksityishenkilö työnantajamallilla
Finland
Part-time
Direct hire

Pohjois- Savon hyvinvointialueen HOP- keskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 73-vuotiaalle miehelle. Työ on päivittäistä avustamista enintään 65h/kk ja vapaa-ajan avustamista enintään 30h/kk. Päivittäisen henkilökohtaisen avun työtehtävät ovat mm.asioilla ja kaupassa käyntiä, kodinhoidollisissa tehtävissä avustaminen. Vapaa-ajan avustamista mm, urheilukisoissa käymisessä avustaminen, työnantaja on aktiivinen liikkuja. Urheilu ja kilpailut tapahtuu kelistä riippumatta. Avustajan toivotaan olevan hyvä kuntoinen ja liikunnallisuus katsotaan työtehtävien luonteen vuoksi eduksi. Myös ajokortti katsotaan eduksi. Työkaika: maanatai aamusta muutama tunti, tiistaina ja perjantaina työt alkaa aamusta ja kestää noin 5-6 tuntia. Lisäksi liikunta tapahtuu pääsääntöisesti arki iltaisin ja viikonloppuisin kun on kisoja. Työ voi alkaa sopivan henkilön löydyttyä heti. Joten haethan paikkaa mahdollisimman pian. Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisesta työtehtävästä. Haastatteluun/työsuhteeseen valitulle tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Palkka 12,89 €/h + mahdolliset lisät. Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Hyvinvointialueen HOP- keskus välittää henkilökohtaisia avustajia ja toimii palkan sijaismaksajana. Vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien osalta 1.1.2025 alkaen voidaan pyytää rikosrekisteriote ensimmäistä kertaa henkilökohtaisen avustajan töihin tulevalle vähintään 3 kuukauden työsuhteeseen.

Translated