Etsimme asiakkaallemme osa-aikaista kaupan alan tekijää Kalajoelle. Tehtävät kaupan alalla ovat vaihtelevia ja riippuen siitä, onko vuoro aamu- vai iltapainotteinen. Työ voi pitää sisällään kuorman purkua, hyllyttämistä ja kassatöitä. Työtunteja tehtävässä on tarjolla vaihtelevasti ja työtuntien määrään vaikuttaa tekijän osaamisen monipuolisuus sekä tietysti motivaatio ja mahdollisuus tehdä vuoroja päivä- ja/tai ilta-aikaan sekä viikonloppuisin. Työ alkaa perehdytyksellä tehtävään jonka jälkeen vuoroja on tarjolla asiakkaan tarpeen mukaan. ODOTAMME SINULTA: - Asiakaspalveluhenkisyyttä - Mahdollisuus työskennellä aamu- ja iltavuorossa - Hyvää asennetta työntekoa kohtaan - sujuvaa suomen kielitaitoa TARJOAMME SINULLE - Ammattilaisista koostuvat työkaverit - Palkkauksen Kaupan alan TES:n mukaan - Mahdollisuuden saada palkan päälle bonusta hyvin tehdystä työstä - Työterveyspalvelut Terveystalolla heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen - Boltin oman sovelluksen, jonka kautta hoidat työsuhdeasiat helposti KIINNOSTUITKO? Hae paikkaa pikaisesti, sillä käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Liitäthän mukaan myös CV:n mieluiten pdf-muodossa. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.