Early years teacher

Varhaiskasvatuksen opettaja, Talvikankaan päiväkoti

Oulun kaupunki
Finland, Oulun kaupunki
Full-time
Temporary

Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen! Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta! Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN määräaikainen tehtävä Talvikankaan päiväkodissa ajalle 1.9.2025-31.5.2026. Talvikankaan päiväkoti toimii osana Talvikankaan monitoimitaloa. Tehtävä sijoittuu esiopetusryhmään, jossa on 14 esioppilasta. Ryhmässä toimitaan pienryhmissä ja tehdään yhteistyötä alkuopetuksen ja nuorisotoimen kanssa. Ryhmässä työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitaja. Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot. Eduksi luetaan esiopetuspätevyys. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu työn vaativuudenarvioinnin mukaisesti 2794,51 € - 2887,39 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista lisistä. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä. Tehtävässä käytetään koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/10387/2025. Hakemus on toimitettava 25.8.2025 klo 15.00 mennessä.

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: Oulun kaupunki
Country: Finland
Company
Employer name: Oulun kaupunki
Country: Finland